keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tuhkakeskiviikko


päivä, jona kaikki alkaa. 
Tosin jotain jatkuukin. Kevätsiivous on vaiheessa. Alkuperäinen ajatus oli saada se loppuun päivässä, mutta ei sitten napannut. Piti puuhastella kaikkea muutakin, mm. syödä varastoja tyhjäksi ennen paaston alkua. Nyt on vähän äklö olo siitä mättämisestä. Koirapoikakin oksensi aamulla ihan vain myötätunnosta. Ihan kaikkea en edes kyennyt syömään, joten jotain pakastin. Oli iso kattilallinen kanakasviskeittoakin, joka siirtyi odottamaan huhtikuuta. Nyt pitäisi kehittää jotain syömistä tilalle. Josko olis linssejä. Linssisoppa on mainiota.

Kertauksen vuoksi:
  • 3 kuukauden lankapaasto
  • 40 päivän paasto
  • 31 päivän kyykkyhaaste


SNY-kierroskin on alkanut ja asiaa pohdittuani päätin taas osallistua. Oma SNYni lähetti tällaisen söpön koirakortin, jonka elämänviisautta yritän tänään soveltaa eli kevätsiivous venyy. 

Eilen siirsin kirjahyllystä kaksi kassillista eteiseen odottamaan kierrätyspisteeseen menemistä. Pyrin tänään saamaan vielä toiset kaksi. Kirjoista luopuminen on minulle vaikeaa, mutta kun on niin paljon sellaisia, joita tuskin tulen ikinä enää lukemaan, niin teen tilaa niille, joita haluan lukea. Tosin nuo teini-iän pokkarit on ihan oma lukunsa. Niissä on kirjoja, joita haluaisin lukea, mutta ne hajoavat käsiin, murenevat pölyksi.

7 kommenttia:

  1. Elämässä pitää välillä olla tavoitteita. Sen jälkeen on sitten helppoa ;)

    VastaaPoista
  2. Voi hurja! Sinulla on haasteita, tavoitteita ja suunnitelmia, niin että ihan heikottaa... Eipäs, vaan kumarran kunnioituksesta, saat paljon aikaan! Kevät ja lisääntynyt valo, se varmaan antaa energiaa, joten minäkin suoritan muutaman kyykyn, kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
  3. Helmikuun Pirkka- lehdessä oli linssilasagnen ohje. Se löytyy nyt netistä. Se on hurjan hyvää. Suosittelen kokeilemaan.
    Kiva aloitus kevään SNY- kierrokselle.

    VastaaPoista
  4. Kyykkäys on yllättävän tehokasta - ja tylsää sitten,kun määrät on isot. Tosin en minä niitä yhteen kyytiin sitten tee vaan sellaisissa 50 paketeissa.
    Varmaan on hyvää, mutta nyt on vielä tuo pastapuoli harkinnassa, että koskeeko paasto kaikkia viljatuotteita vai vain leipää. Saattaa olle, että pastasta tulee vielä kuvallista ;)

    VastaaPoista
  5. Suloinen kortti <3

    Itsekin olen mukana tuossa kyykkyhaasteessa. toivottavasti tänä vuonna jaksan tehdä loppuun asti. Viime keväänä tein ruhtinaalliset kaksi viikkoa.. Itsekin teen 50kpl:n satseissa..

    VastaaPoista
  6. Ihana kortti oli.
    Minulla jäi kanssa viime vuonna kyykyt kesken viimeisellä viikolla. Nyt uusi yritys.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.